Kaivoin kuopan Pirjalle. Tavoitteena oli metrin kanttiinsa oleva kuoppa. Sellainen siitä myös silmämääräisesti tuli. Viime vaiheessa oli vaikea päästä ylös kuopasta. Aikaa kului pari viikkoa pätkätöinä.
Ei pidä huolestua, jos lapio kalahtaa kiveen. Kivistä oppii tuntemaan, ovatko ne peruskalliota vai saako ne kangella ja pienellä karjumisella ylös.
Lentokonepäivä. Laskeutuivat vuorotellen kummaltakin puolen taloa. Aika usein vilkutan lentokoneille.
Suojaksi vielä puun varusteet (myyräverkko ja jänisverkko). Asumme jänisvaara-alueella. Polku kulkee talon takana. Talvella kun oli paljon lunta, ne kiipesivät puun oksalle.
Aunelle kuoppa onnistui vasta kolmannella yrittämällä. Ensimmäisessä kaivannossa tuli vastaan niin isoja männyn juuria, että oli pakko lopettaa. Mänty pysy pystyssä! Seuraavaan paikkaan ei uponnut lapio millään. Kolmas löytyi taas ison kiven vierestä. Yllättävää että ihan kiven viereen saa ison kuopan. Kivet ovat kuin pilarin päässä tai sitten ne ovat irtolohkareita.
Tätä kaivausta tehdessä satoi vähän väliä (viisi minuuttia auringonpaistetta, viisi sadetta ja sama uudestaan), ja se teki kaivamisesta huomattavasti helpompaa. Lapio upposi kuin voihin. Tämä kuoppa tuli päivässä. Jotain hyvää jatkuvasta sateestakin.
Noin 60 sentin syvyydestä löytyi pieni punainen muovinen leikkiauto. Se oli joutunut sinne varmaankin 70-luvun alussa. Näytti ihan uudelta. Näin siis käy muoville 40 vuodessa: ei mitenkään.
Taas piti vilkuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti